Posts in category: Kolumni

Julkaistu joulukuussa 2019 Suur-Jyväskylän lehdessä.

Itsenäisyyspäivä oli ja meni. Joku näytti Linnan juhlien ( tässähän olisi kyllä paikka vitsille kolumnistin nimeen liittyen) jatkoilla tissiä. Näin sotaveteraanit sekä 102-vuotias Suomi oli häväisty.

Samaan aikaan Helsingissä marssivat uusnatsit eli aiemmin lakiteitse lakkautettu Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) uudella nimellä: Kohti vapautta. Uuden järjestön marssi oli niin ikään kielletty.

Katupartioryhmittymä Soldiers of Odin otti PVL/Kohti vapautta -jäsenet hellään huomaansa. Marssilla kuultiin ”Eläköön voitto” -huutoja, joka kääntyy saksan kielelle tutumpaan muotoon ”Sieg heil”. Taustalla vilahtivat myös Blood and Honour Nordic Brotherhood -järjestön banderollit. Kyseessä on uusnatsistisen skinhead -ryhmittymän pohjoismainen alajaosto.

Helsingissä järjestettiin myös kaikille avoin Helsinki ilman natseja -mielenosoitus, jonka taustalla tai tukijoina oli useita nuorten järjestöjä politiikan vasemmalta laidalta sekä muun muassa alakulttuurijärjestöjä, Suomen rauhanpuolustajat ry sekä esimerkiksi Kurdien demokraattinen yhteisökeskus. ”Mielenosoitukseen ei toivota puoluetunnuksia, valtioiden lippuja tai muita autoritarismia edustavia tunnuksia”, kerrottiin Helsinki ilman natseja -koalition verkkosivuilla.

Samaan tapaan Suomen itsenäisyyttä juhlistavasta poliittisesti sitoutumattomasta 612-soihtukulkueesta kerrottiin 612.fi-yhdistyksen sivuilla näin: ”Poliittisten merkkien ja tunnusten esilläpitäminen ja käyttäminen tapahtumassa on edelleen kielletty. Myös kulkueen kärjessä liikkuva yhdistyksen asettama lippuairueen saattama Suomen lippu on ainoa sallittu banneri, viiri tai lippu.”

KUMPIKAAN KOKOONTUMINEN EI TAINNUT tavoitteessa aivan onnistua. Helsinki ilman natseja -mielenosoituksessa nähtiin sirppi ja vasara -lippuja. Sirppi ja vasara ovat sosialismin ja kommunismin tunnuksia. 612-kulkueessa nähtiin puolestaan hakaristejä ja lakkautetun Pohjoismaisen vastarintaliikkeen tunnuksia.

On tietenkin mahdollista, että kummankaan kokoontumisen järjestäjä ei ole pystynyt estämään osallistujia tuomasta omia lippujaan ja tunnuksiaan, jolloin molempien sanoma värittyy turhaan tiettyyn ideologiaan.

Vaikka natseja vastustavissa mielenosoituksissa on tehty lähinnä omaisuuden rikkomiseen liittyviä typeriä ylilyöntejä, on paikallaan tässä vaiheessa muistuttaa, että anarkistiset ja kommunistiset ryhmät ja järjestöt ovat Suomessa sallittuja. Esimerkiksi Anarkistimartat on Marttaliiton jäsen.

Kannattaa myös kerrata, mitä anarkismi ja kommunismi tarkoittaa pohjimmiltaan.

Sosiaalisessa mediassa uusnatsien marssia kritisoivia on yritetty hiljentää sillä verukkeella, että kieltämällä natsit pitää samalla kieltää anarkististen ja kommunistien ryhmien mielenosoitukset.

Minusta tämä kuulostaa hiljaiselta hyväksynnältä. Esimerkiksi sille, että tyttäreni tummaihoiselle ystävälle huudettiin itsenäisyyspäivänä: ”neekerit vitt*** Suomesta”.

Kirjoittaja ei ole anarkisti tai kommunisti.

Julkaistu marraskuussa 2019 Suur-Jyväskylän lehdessä.

Viime kolumnissani ilmoitin juhlallisesti vähentäneeni Facebookin käyttöä, koska hermoni menivät uutissivustojen kommenttien totaaliseen idiotismiin. Trollailu, suoranainen vitt**** ja kaikenlainen uhmaikähenkinen änkyröinti aikuisten ihmisten toimesta aiheutti sen verran uskonpuutetta kantasuomalaisia kohtaan, että näin paremmaksi jättää Facebookin käyttöä vähemmälle.

Päätös on pitänyt, ja on ollutkin ilo huomata, että päätös oli oikea. Toki käyn joka päivä tsekkaamassa muutaman minuutin ajan, mitä tuttaville kuuluu ja jakamassa omaksi ilokseni huonoja meemejä, mutta yhden sosiaalisen median palvelun päämäärätön tuijottaminen on jäänyt pois päivärutiineista.

Mutta onhan näitä some-palveluja muitakin. LinkedIn on menossa parempaan suuntaan, ja siellä herää jopa keskustelua selkääntaputtelun ja ”huikeista puheenvuoroista” kuulemisen lomassa (olen varmaan ollut väärillä luennoilla, sillä olen kuullut satoja hyviä luentoja, joista harva on suoranaisesti huikea).

Lähes pelkästään työhön liittyviä asioita ei aina jaksa kuitenkaan katsella. Instagram on pysynyt samanlaisena monta vuotta, niin hyvässä kuin pahassa. Ja sitten on Twitter.

PITÄMILLÄNI SOSIAALISEN MEDIAN LUENNOILLA ja oppitunneilla sekä ala- ja yläkoulun oppilaat ovat hienosti valveutuneet, kuinka epäilyttävien tyyppien blokkaaminen (estäminen) somessa on tehokas tapa suojautua epämiellyttäviltä kommenteilta ja ehdotuksilta.

Sosiaalisen median kulttuuriin kuuluu, ettei blokkaamista tarvitse sen kummemmin selitellä. Jos jokin tuntuu some-seuraajassa häiritsevältä, on alaikäisten hyvä tietää, että on lupa blokata tuntematta siitä huonoa omaatuntoa.

Twitterissä blokkaamista harrastavat aikuiset ihmiset, ja usein myös aivan syystä. Twitter on otollinen maaperä suomalaiselle rasismille, koska siellä anonyymit ”maahanmuuttokriitikot” ja ”roturealistit” trollaavat vähääkään suvaitsevaisempien, omalla nimellään kirjoittavien twiitteihin omia aivopierujaan.

Samaan aikaan tulee ihmeteltyä keskustelua haluavien Twitter-käyttäjien alati kiihtyvää tahtia blokkaamisten määrässä, mutta toisaalta minä en Twitterissä kovin kauan päivän aikana viihdykään.

Jos siellä viettää useamman tunnin vuorokaudessa, alkaa blokkisormi epäilemättä herkemmin viuhua jatkuvasti häiriköivien kohdalla. Blokkaamisen tarkoituksena on aktiivisten somevaikuttajien mukaan myös estää muita näkemästä vahingollista sisältöä, joita nämä trollaajat ulostavat toisten twiittien perään.

Monilla aktiivisilla Twitterin käyttäjillä on jo tuhansien tilien blokkilistoja.

Vaikka blokkaamiset ovat varmasti useimmiten aiheellisia, käy pakostakin mielessä, kuinka kukaan jaksaa tuollaista keskustelualustaa? Kuinka paljon aikaa menee blokkilistojen tekemiseen ja kuinka paljon jää aikaa hedelmälliseen keskusteluun?

Kannattaako Twitterissä edes olla, jos aika menee blokkaamiseen?

Kirjoittaja on mediakasvatukseen ja musiikkitoimintaan erikoistunut nuorisonohjaaja.

Julkaistu lokakuussa 2019 Suur-Jyväskylän lehdessä.

Facebook muistutti, jotta liityin palveluun 12 vuotta sitten. Tänä aikana siitä on ollut paljon hyötyä ja hupia niin töissä kuin vapaa-ajalla.

Facebookin paras aikaansaannos on se, mihin se alun perin on tarkoitettu – toisiin ihmisiin yhteyden saaminen. Lisäksi se on ollut suunnaton apu vaikkapa omien töiden tai luovuuden esille tuomiseen ulkomaita myöten. Ilman Facebookia en olisi esimerkiksi päässyt esittämään soolomateriaaliani livenä Liverpoolissa.

Muutama vuosi sitten Facebook tuntui vievän aikaa elämästä liikaakin, sillä jäin helposti tuijottelemaan tuttavien arkisia päivityksiä arkisista päivistä. Tällöin liika ajanvietto somessa riitti aloittamaan henkilökohtaisen Facebook-tauon muutamaksi kuukaudeksi niin puhelimella kuin tietokoneella.

NYT ON TAAS AIKA Facebookin käytön vähentämiselle. Olen poistanut sovelluksen puhelimestani.

Suurimpana syynä tälle on aiemminkin kolumneissani valittamisen kohteenani olleet palvelussa toimivien uutispalvelujen kommentit, jotka ovat Facebookin syöpä. Kaikki suuret suomalaiset uutispalvelut ovat joutuneet näiden kommenttien kohteeksi, eivätkä palvelut pysty tai halua poistaa tai suitsia kommentteja ja kommentoijia, syystä tai toisesta. Todennäköisesti rahan takia.

On lähes aivan sama, mistä uutinen kertoo, sillä kommenteissa se käännetään maahanmuuttajien, muutaman kuukauden toimineen hallituksen, koululaitosten, vapaan kasvatuksen tai Greta Thunbergin syyksi.

Kun vihamielisiä tai tahallaan provosoivia trollauksia lukee päivästä toiseen, alkaa usko suomalaisten älykkyyteen ja empaattisuuteen horjua.

UUTISET VOI LUKEA EDELLEEN SANOMALEHDESTÄ tai palveluiden omista sovelluksista.

Viikon osittaisen Facebook-tauon jälkeen olo on jo kummasti parempi. Uutisia tulee luettua entiseen tyyliin, ehkäpä jopa enemmän kuin ennen. Nyt uutisista voi vetää omat johtopäätökset, ilman että oman agendan tuputtajat yrittävät lytätä muiden mielipiteet ja uutisen alkuperäisen sisällön.

Suosittelen lämpimästi tällaista taukoa huolimatta siitä, mihin suuntaan oma poliittinen kanta kallistuu.

Omilla aivoilla ajatteleminen on katoava luonnonvara. Se voi tuottaa erilaisia johtopäätöksiä kuin lauma, jonka ainoisiin totuuksiin on tottunut luottamaan.

Aivan kokonaan en siis Facebookia ole poistanut elämästäni. Arkipäivisin saatan käyttää sitä tietokoneella normaaliin tapaan ja vilkaista samalla myös Messenger-viestit.

Aivan kuten silloin 12 vuotta sitten, jolloin se oli hyödyllinen ja hauska tapa kommunikointiin – ja jolloin pullantuoksuiset mummot ja vaarit eivät nauraneet julkisesti Välimerellä hukkuville lapsille.

Kirjoittaja on mediakasvatukseen ja musiikkitoimintaan erikoistunut nuorisonohjaaja.

Julkaistu syyskuussa 2019 Suur-Jyväskylän lehdessä.

Käyn sekä päivä- että sivutöiden puolesta kouluilla luennoimassa sosiaalisesta mediasta ja digitaalisesta pelaamisesta, niin oppilaille, vanhemmille kuin opettajillekin.

Parhaiten lasten ja nuorten sosiaalisen median käytöstä oppii oppilailta itseltään, jotka ovat yleisesti ottaen ilahduttavan avoimia kertoessaan somen käytöstä.

Vuosien aikana on tullut myös huomattua nuorten valveutuneisuus pelaamiseen ja sosiaaliseen mediaan liittyvistä asioista.

MUUTAMA VUOSI SITTEN OLIN PUHUMASSA digitaalisten pelien ikärajoista keskisuomalaisen koulun vanhempainillassa. Dataprojektori heitti valkokankaalle pelien sisältöä kuvaavat PEGI-symbolit.

Kysyin vanhemmilta, tietävätkö he symbolien merkityksen. Hiljaisuus oli sitä luokkaa, että oli helppo kuvitella okapallon viilettävän vanhempien naaman edestä.

Vanhempainillassa oli onneksi 10-vuotiaiden poikien ja tyttöjen kahvila avoinna luokkaretkirahastoaan varten. Nuoret kahvilanpitäjät kuulivat kysymyksen, ja kaikki nostivat kädet pystyyn. Jokaiseen symboliin annettiin oikea vastaus.

PEGI-symbolit kertovat siitä, sisältävätkö pelit muun muassa väkivaltaa, kauhua, ahdistavuutta, päihteiden käyttöä, verkko-ominaisuuksia ja pelien sisäisiä ostoksia.

Nämä ovat juuri niitä asioita, jotka vanhempien pitäisi tietää, sillä he ostavat pelit ja/tai pelaamiseen tarvittavan laitteiston lapsille. Vastuu ei lopu siihen, eikä vastuuta voi sysätä esimerkiksi kouluille.

VASTIKÄÄN KÄVIN TOISESSA MAAKUNNASSA LUENNOIMASSA sosiaalisesta mediasta 200 yläkoululaiselle. Some-palveluiden turvallisuus on herättänyt huomiota erityisesti Oulussa tapahtuneiden, somessa alkunsa saaneiden lasten seksuaalirikosten sarjan jälkeen.

Grooming tuntuu valitettavasti olevan edelleen kohtuullisen tuntematon termi nuorille, vaikka asiasta on ollut haloota varsinkin tänä vuonna. Internetissä tapahtuvasta seksuaalisen hyväksikäytön valmistelusta eli groomingista on puhuttu kuitenkin jo viime vuosikymmenen alusta alkaen.

Noin puolet koulun oppilaista oli kokenut seksuaalista häirintää internetissä ja sosiaalisessa mediassa, mikä kertoo omalta osaltaan siitä, että asiasta ei voi puhua liikaa. Eikä tätäkään vastuuta voi ulkoistaa kokonaan kouluille.

Vaikka monet käsittelemämme aiheet olivat vakavia ja rankkoja, jäi tästäkin keskustelutuokiosta itselleni positiivinen kuva nuorten yleisestä ymmärryksestä sosiaalista mediaa kohtaan. Uhkat ovat tiedossa, ja niitä varten on osattu suojautua eri tavoilla.

Luennon lopuksi annoin oppilaille tehtävän suunnitella koululleen omat some-säännöt.

Oppilaat suunnittelivat säännöt myös vanhemmille ja opettajille. ”Hashtagia ei tarvitse käyttää jokaiseen sanaan”, ”Laita puhelin pois yhdeksältä illalla” ja ”Älä käyttäydy kuin nuori” ovat suosikkejani.

Kirjoittaja on mediakasvatukseen ja musiikkitoimintaan erikoistunut nuorisonohjaaja.

Julkaistu elokuussa 2019 Suur-Jyväskylän lehdessä.

Viimeisin kolumnini ”Homojen hommaa” sai runsaasti kiittävää palautetta sosiaalisessa mediassa. Sain myös postiluukusta nimettömän palautekirjeen, joka oli ilmeisesti toimitettu samansisältöisenä myös Päivi Räsäselle Pride-kuukauden aikana.

Haluan kiittää tässä nimetöntä lukijaa vilpittömästi palautteesta, vaikka sen sisältö oli hyvin eri linjoilla kuin kolumnini. Kirje oli hyvin kirjoitettu, eikä siinä yritetty provosoida tai pilkata palautteen saajaa.

Palautteessa koettiin perinteistä avioliittonäkemystä kannattavien kristittyjen sananvapauden kaventuneen ja itsesensuurin lisääntyneen, koska ”mikä vain seksuaalinen suuntautuminen sallitaan ja aborttilakeja lievennetään”.

Kirjoittajan kokemukset nykyisestä ilmapiiristä kuvastavat (jopa ironisesti) kuin LGBT-väen viimeisimpiä kymmeniä, jopa satoja vuosia: ”Moni meistä perinteisten arvojen kannattajista elää nyt kuin kaapissa, osaa identiteetistään salaillen, pilkkaa ja ylenkatsovia kommentteja päivittäin kuunnellen.”

En todellakaan halua kenenkään joutuvan elämään kaapissa näkemystensä vuoksi, mutta toivottavasti tämä edes auttaa palautteen antajaa ja vertaisiaan ymmärtämään kritisoimiaan vähemmistöjä.

KIRJOITTAJA OLI HUOLISSAAN KRISTITTYJEN ASEMASTA, koska hänen mukaansa heidän on vaikea ilmaista omia mielipiteitään seksuaalisesta tasa-arvosta. Suvaitsevaisissa opiskelu- ja työympäristöissä pilkataan kristittyjen vakaumusta, joten kirjoittajakin on työpaikallaan jättänyt kertomatta uskostaan. Hän lisäksi kokee kristittyjä syytettävän uhriutumisesta, jos he kertovat uskonnollisen vakaumuksen aiheuttamasta syrjinnästään.

Tästä tuli mieleen reilun vuoden takainen somepäivitykseni, jossa pohdin vähän samaa asiaa lestadiolaisten näkökulmasta.

Kirjoitin tuolloin: ”Monet mun kaverit käyttää lesta-nimitystä haukkumasanana lestadiolaisuudesta. Eikös se ole silloin uskonnollista syrjintää ja vähän sama asia kuin homottelu?”

Osa päivitystä kommentoineista koki, että uskonnot pitää lopettaa kokonaan ja osa oli samaa mieltä kanssani. Uskontojen uhrien tuki ry on ottanut myös lestadiolaisten syrjimiseen kantaa:

”…Julkisuudessa esitetty kritiikki edistää lestadiolaisten kokemaa syrjintää, esimerkiksi lasten kokemaa kiusaamista ja syrjintää kouluissa. Tämä on hyvin ikävää, varsinkin kun monet yhteisön jäsenet, erityisesti lapset, eivät ole voineet millään tavalla valita kuulumistaan lestadiolaisten yhteisöihin tai vaikuttaa sen toimintatapoihin, vaan ovat syntyneet siihen ja voivat vaikuttaa yhteisön toimintaan yhtä vähän kuin ihonväriinsä.”

Edellä mainittu kannattaa (minunkin) painaa mieleensä. Erimielisyyksistä ja erilaisista vakaumuksista pitäisi pystyä keskustelemaan pilkkaamatta toista osapuolta.

Kirjoittaja on kaiken muun häröilyn lisäksi evankelilais-luterilainen agnostikko, lestadiolaisen poika ja seksuaalisen tasa-arvon kannattaja.